Suomen Hissiurakoinnille Primanet on ollut tärkeä IT-kumppani jo pitkään, mutta viime vuosina yhteistyö on laajentunut ja tiivistynyt – hyvät neuvot IT-asioissa ovat säästäneet sekä aikaa että rahaa.

Suomen Hissiurakointi Oy, eli SHU, on perheyritys, joka on tarjonnut asiakkailleen hissialan palveluita jo yli 40 vuoden ajan. Yhtiön toimitusjohtaja Tomi Rantanen kertoo, että viimeisen kuuden vuoden aikana sekä yrityksen henkilöstömäärä että liikevaihto ovat tuplaantuneet.

”Kun aloitin toimitusjohtajana 2019, lähdettiin aika isosti kehittämään yritystä ja uusimaan liiketoimintastrategiaa. Tehtyjen muutosten myötä olemme pystyneet vahvistamaan markkina-asemaa ja kasvaneet voimakkaasti.”

Nyt SHU:lla työskentelee noin 90 henkilöä, suurin osa heistä tekee hommia niin sanotusti kentällä, eli hissien ja liukuportaiden kunnossapidon, huollon ja urakoinnin parissa ympäri Suomea.

”Toimiva teknologia on keskeisessä roolissa. Esimerkiksi ilman ERP:ä, eli toiminnanohjausjärjestelmää, emme tule toimeen hetkeäkään.”

Käyttökatkoksiin on saatava nopea apu

Kehityspäällikkö Niki Kujalan mukaan Primanet on SHU:lle ”täyden palvelun IT-talo”. Yhteistyö on jatkunut jo yli kymmenen vuotta.

Arjen IT-pulmissa sekä Kujala että Rantanen arvostavat sitä, että heillä on nimenomaan ihminen käytettävissä.

”Tiketti-järjestelmä on toki kätevä ja perusjutuissa toimiva. Mutta huolto- ja kunnossapitoalalla toiminta on hektistä, ja IT-järjestelmien aiheuttamiin käyttökatkoksiin on saatava nopeasti ratkaisu”, tuumaa Rantanen.

”Meillä on Primanetillä nimettynä oma yhteyshenkilö, joka on tullut tutuksi ja voimme luottaa, että asiat hoituvat.”

Kujala iloitsee, että primanetiläiset ratkovat asioita joustavammin kuin monet muut.

”Jos jossain järjestelmässä on ongelma, Primanet auttaa meitä eteenpäin, vaikka asia ei olisi heidän operoima vaan riippuisi järjestelmän omasta vianhallinnasta.”

Aikaa, päänvaivaa ja rahaa on säästynyt

Viime vuosina Primanetin antama IT-tuki on laajentunut perinteisistä IT-palveluista erilaiseen konsultointiin ja neuvontaan, kun SHU on kehittänyt toimintaansa voimakkaasti.

”Primanet on ollut meille tärkeä järjen ääni ja luotamme heidän osaamiseensa kaikissa IT-asioihin liittyvissä uudistushankkeissa”, toteaa toimitusjohtaja Tomi Rantanen.

Hyvän yhteistyön takana on asiantuntemuksen, henkilökohtaisuuden ja jouston lisäksi pk-yrityksen todellisten tarpeiden ymmärrys. Rantanen on huomannut ymmärryksen etenkin uudistuksiin liittyvässä hankekonsultaatiossa.

”Saimme Primanetin asiantuntijan alusta lähtien mukaan pohtimaan ja selvittämään meidän järjestelmien uusimista kokonaisuutena ja hän auttoi hahmottamaan vaihtoehtoja, millaisten kumppaneiden kanssa uudistuksia kannattaa lähteä toteuttamaan”, Rantanen kertoo.

”Järjestelmiä on kuitenkin monenlaisia – osa todella kalliitakin – ja saimme tärkeää tietoa siitä, mikä meidän kokoiselle yritykselle on järkevää.”

Lisäksi Primanet on auttanut SHU:ta ottamaan käyttöön ja synkronoimaan eri järjestelmiä uudistusvuosien aikana.

”Kaiken kaikkiaan Primanet on säästänyt meiltä niin aikaa, päänvaivaa kuin rahaakin, kun IT-asiat hoituvat hallitusti, luotettavasti ja suunnitelmallisesti.”

Joustoa jopa työajan ulkopuolella

Työn arjessa haastetta aiheuttaa joskus se, että hissihuoltajat ja -asentajat aloittavat työpäivänsä yleensä jo kello 7.00 mutta Primanetin asiakaspalvelu avautuu vasta kello 8.00.

Myös tässä on SHU:n mukaan löytynyt joustoa.

”Kerran meillä hommat oli jumissa heti aamusta, mutta soitin suoraan meidän omalle yhteyshenkilölle Primanetillä. Hän oli vasta skrapaamassa autoa kotipihassaan mutta lupasi hoitaa asian 10 minuutin päästä ja niin myös teki”, muistelee Niki Kujala.

”Tietysti Primanet tuntee hyvin meidän toiminnan ja järjestelmät, senkin takia apu tulee nopeasti ja helposti.”

Se on mutkatonta.

Ari Kurunmäki

Konsultointi

Varaa etätapaaminen kalenteristani, niin tehdään teidänkin IT:stä mutkatonta!