Ari Kurunmäki

Konsultointi

Laitetaanko teidänkin varmistus kuntoon? Varaa aika etätapaamiselle.

Kyllä, myös Microsoft 365 tai Google Workspace vaatii varmuuskopioinnin

Microsoft ja Google kyllä huolehtivat palvelun ylläpidosta, mutta siellä olevasta tiedosta vastaa asiakas itse.

Varmuuskopioinnilla vältät yritykselle tärkeän tiedon katoamisen. Tietojen varmistaminen onkin tärkeää useasta eri syystä. Merkittävin syy sähköpostien tai tiedostojen katoamiselle on käyttäjävirhe.

Muita merkittäviä syitä datan katoamiselle ovat haittaohjelmat, tahallinen tiedostojen tuhoaminen, vahingossa tapahtunut tiedoston ylikirjoittaminen tai päättynyt lisenssitilaus.

1. Liiketoiminnan jatkuvuus

Pilvipalveluissa oleva data on yhtä altis katoamiselle kuin paikalliset tiedot.

Varmuuskopiointi toimii halpana vakuutuksena, joka turvaa toiminnan häiriötilanteissa, kuten palvelukatkoissa tai laitevioissa.

2. Tietoturvauhat ja kiristyshaittaohjelmat

Nykyään kiristyshaittaohjelmat ja tietomurrot koskettavat kaikkia yrityksiä.

Hyökkäykset voivat salata tai tuhota tiedot, jolloin ilman varmuuskopioita palautuminen on mahdotonta.

3. Inhimilliset virheet

Suurin osa tietojen katoamisesta johtuu vahingoista, kuten tiedostojen tai sähköpostien tahattomasta poistamisesta.

Microsoft 365 säilyttää poistetut tiedostot vain rajallisen ajan (30–90 päivää), minkä jälkeen palautus ei onnistu ilman erillistä varmistusta.

4. Compliance ja tietosuoja

EU:n tietosuoja-asetus (GDPR) edellyttää, että henkilötiedot ovat turvassa myös poikkeustilanteissa.

Varmuuskopiointi on olennainen osa riskienhallintaa ja vaikutustenarviointia pilvipalveluissa.

5. Helppo ja edullinen toteutus

Pilvipohjainen varmuuskopiointi on kustannustehokas ratkaisu ja käyttöönotto on nopeaa.

Datto SaaS Protection

Primanetin käyttämällä Datto SaaS Protection varmistusratkaisulla varmistat Microsoft 365 -palvelun tiedon.

Mitä varmuuskopioidaan?

  • Sähköpostit ja kalenteri
  • Taskit
  • OneDrive
  • Sharepoint
  • Teams

Kuinka usein tiedot varmuuskopioidaan?

  • Varmuuskopiointi tapahtuu automaattisesti 3 kertaa päivässä ja sallii ylimääräisten varmuuskopioiden ottamisen koska tahansa.

Tiedon palauttaminen

  • Poistettu sähköposti tai tiedosto voidaan palauttaa miltä ajanjaksolta tahansa rajattoman tallennustilan ansioista.

Palvelun käyttöönotto ja hinnoittelu

  • Palvelu otetaan käyttöön käyttäjiä häiritsemättä ja maksu tapahtuu käyttäjäkohtaisella kuukausimaksulla.

Hinnoittelu

3,60€ /kk/käyttäjä